maanantai 30. toukokuuta 2011

Bali 20.-27.05.2011



Perjantaina herätyskello soi neljän aikaan aamulla, väsytti ihan simona. Oltiin tultu torstaina Jannen ja Jarin luokse yöksi, koska sieltä oli helpoin lähteä yhdessä kohti lentokenttää. Syötiin tyttöjen kanssa pikainen aamupala ja pakattiin viimeisetkin tavarat matkalle mukaan. Sitten hypättiin taksiin ja kohti lentokenttää. Matkalla poimittiin tienposkesta kyytiin Liisa, joka myös lähti meidän mukaan Balille. Lento kesti neljä tuntia ja nukuttiin melkein koko lennon ajan, koska edellisyön unet oli jäänyt pari tuntisiksi. Balin lentokentällä ostettiin viisumit, että päästiin  poistumaan lentokentältä ja jatkamaan matkaa. Balilla, tai yleensäkin Indonesiassa, rahayksikkönä on Indonesian rupia eli jo lentokentällä käytiin nostamassa rahaa että voitiin jatkaa matkan tekoa. Meistä tulikin samalla miljonäärejä, koska yksi euro on 12 000 rupiaa niin automaatista sai helposti nostettua miljoonan eikä tuntunut tilillä pahasti. Tuntui hyvältä olla miljonääri edes vähän aikaa :D Indonesiassa on menossa aika suuri inflaatio, että kaikki hinnat on tuhansia tai miljoonia rupioita. Pienin seteli on 1000 rupiaa ja kuten yksi paikallinen sanoi niin sellaisella setelillä ei tee yhtään mitään, vaan se on ihan vessapaperia.



Matkasuunnitelmana oli viettää ensin kolme päivää Kuta beachilla, jonka jälkeen suunnattiin Gilin saarille kahdeksi päiväksi ja sen jälkeen takaisin kahdeksi päiväksi Kutalle. Lentokentältä otettiin siis  taksit kohti Kuta Beachia ja lähdettiin etsimään majoitusta. Ei oltu etukäteen varattu mitään hotellia, koska päätettiin hoitaa se asia paikan päällä. Taksi jätti meidät Kuta Beachin lähettyville ja lähdettiin siitä sitten kävellen rinkkojen kanssa kiertelemään eri vaihtoehtoja. Parissa eri paikassa jouduttiin käymään ennen kuin löydettiin sellainen majoitus, joka sopi meille. Aika low budjetilla mentiin, koska tosiaan opiskelijoita ollaan ja päätettiin käyttää rahat mielummin johonkin muuhun kuin siihen missä nukutaan. Ensimmäisessä majoituspaikassa viihdyttiin vain yksi yö, koska se oli suoraan sanottuna liian huono tasoinen. Kaukaa ei tosin jouduttu uutta paikkaa etsimään sillä tilaa löytyi viereisestä majapaikasta, joka osoittautuikin erittäin kelvolliseksi. Yllättävän hyvältä sijainnilta löydettiin majapaikka, sillä se sijaitsi vilkkaan ostoskadun vieressä ja rannallekin oli vain 5 minuutin kävelymatka. Kuta Beach jonka alueella asustettiin ei ole Balin parhaimpia, että aika samoilla linjoilla mentiin kuin Thaimaan Patong beach. Kutalla käy paljon nuoria turisteja, koska se sijaitsee lähellä baari-ja ostoskatuja. Täysin paraiisiranta Kuta Beach ei siis ollut, mutta älyttömän hyvä paikka surffareille, koska aallot oli siellä ajoittain huikeat. :)

Perjantaina rannalla löhöillessä tutustuttiin muutamaan paikalliseen surffariin, joiden kanssa sovittiin että lauantaina päästään kokeilemaan itsekkin surffaamista. Janne oli kokeillut surffaamista jo aikaisemmin, joten hän sai toimia meidän opettajan niin säästyttiin kalliilta opetustunnilta. Hieman jännitti lähteä ison laudan kanssa aaltoihin, kun ei ollut ihan varma mitä siitä tulee ja pääseekö edes laudan päälle. Sarah ja Janne innostuivat surffaamisesta kaikista eniten ja Suvi, Rosa sekä Jari pääsi myös surffailun makuun. Liisa ei valitettavasti handlannut surffaamista ollenkaan. Sarah ja Janne jatkoivatkin surffaamista koko loppupäivän muiden ottaessa aurinkoa. Nyt voi sanoa, että on surffannut Balilla ;) Illalla päätettinkin testata Kutan baarikatu ja suunnattiin Surffer-baariin josta oltiin kuultu uusilta balilaisilta kavereilta. Hyvä rento meininki oli ja viihdyttiinkin aamuun asti.





Maanantaiksi oltiin ostettu matka Gilin saarille. Minibussi haki meidät hotellilta kuudelta aamulla ja lähdettiin ajamaan kohti satamaa. Bussimatka kesti noin tunnin ja fast boat Gilille pari tuntia. Saatiin siisti, hyvällä sijainnilla oleva ja halpa majapaikka, koska majapaikan pitäjä oli uuden surffariystävämme tuttava. Samantien suunnattiin rannalle palvomaan aurinkoa. Todella hieno ranta, just täydellinen. Parin tunnin päästä lähdettiin kiertelemään saarta ja käytiin syömässä. Illalla päätettiin lähteä testaamaan Gilin yöelämä. Sellanen chilli, rento rantameininki ja reggae-musa soi. Nice. Kovasti meille yritettiin tarjota "taikasieniä", mutta kohteliaasti kieltäydyttiin. Baarissa viihdyttiin seitsemään asti aamulla.






Tiistaina sitten tuntui hieman kropassa edellisillan juhlinta, mutta urheasti päästiin rannalle grillaamaan itseämme. Uitiin, snorklattiin ja otettiin aurinkoa. Rannat oli tosi pieniä ja tunnelmallisia, ja vedessä tuntui kuin olisi akvaariossa uinut, niin kirkasta vettä ja paljon koralleja ja kaloja. Snorklatessa Rosa, Sarah ja Janne näki ison kilpparin! Sitä he sitten seurailivat puolisen tuntia, kun kippari söi ja kävi hengittelemässä pinnalla. Hienot muistot jäi! Rannalla viihdyttiin lähes auringonlaskuun asti, jota siirryttiin katsomaan rannan toiseen päähän. Hieman hilkulle meni että kerettiin paikalle, mutta kerettiin nähdä kuinka aurinko laski mereen. Kaunista oli. Siitä lähdettiin hevostaksilla rannalle syömään. Jari ei jaksanut lähteä mukaamme syömään, sillä hän oli koko loman ajan ollut hieman sairas ja päätti jäädä sänkyyn lepäilemään. Illallinen syötiin mukavassa ranta-ravintolassa ja jälkiruoka haettiin viereiseltä torilta. Suklaa-maapähkinäpannukakkua ja suklaa-banaanipannukakkua. Todella täyttäviä ja hyviä. Jälkkäreiden jälkeen mentiinkin pian nukkumaan sillä aamulla oli tiedossa aikainen herätys ja lähtö takaisin Balille.

Keskiviikon iltapäivällä saavuttiin takaisin Kutalle. Sarah, Liisa ja Janne lähtivät rannalle surffaamaan ja sopimaan torstain matkasta. Oltiin sovittu, että meidän surffikaverit vie meidät torstaina autolla ensin rannalle jossa voi harrastaa monenlaista vesiaktiviteettia, sen jälkeen aurinkorannalle ottamaan aurinkoa ja uimaan, ja viimeisenä temppeliin. Eli siis torstaina lähdettiin ajamaan kohti rantaa, jossa vuokrattiin kolme vesiskootteria puoleksi tunniksi ja päästiin huristelemaan niillä. Paljon muutakin kivaa siellä rannalla olisi voinut tehdä, mutta opiskelijabudjetin yläpää tuli aika nopeasti vastaan niissä hintaluokissa mitä rannalla tarjottiin. Mutta eipä sillä väliä, vesiskootterit oli aivan mahtavat kun niillä pääsi huristelemaan aaltoihin :) Me kaikki oltiin yhtä hymyä kun päästiin takaisin rantaan. Sitten pakattiin itsemme ja kamat autoon ja lähdettiin kohti toista määränpäätä eli tosi mageeta beachia, jossa on muuten kuvattu kohtaus Eat,Pray and Love -leffaan. Todella hieno paratiisiranta auringonottoon. Rannan tuntumassa oli paljon söpöjä apinoita. jotka uskaltautuivat meitäkin moikkaamaan. Rannalla oli muutama siisti luola, joita käytiin ihastelemassa. Pari tuntia kerettiin rannalla ja nautittiin aivan mahtavista maisemista, seurasta ja ylipäätänsä fiiliksestä, sen jälkeen jatkettiin matkaa eteenpäin. Seuraavana vuorossa oli temppelialue. Ihan varmoja ei olla että mikä temppeli tai oikeastaan temppelialue se oli, mutta ainakin siellä oli paljon turisteja ja sitäkin enemmän apinoita. Meitä varoitettiin, että älkää ottako liikaa tavaraa mukaan ja pitäkää niistä tiukasti kiinni, sillä apinat on vilkkaita pikkuvarkaita. Ja niin muuten olikin! kolmet aurinkolasit ne sai meidän porukalta vietyä, Suvin, Jarin ja Jannen. Jannen lasit saatiin onneksi takaisin, mutta muut menetettiin. Toinen apina repi linssit irti Jarin laseista ja toinen apina tiputti Suvin lasit jyrkänteeltä alas. Noh. ei ne kalliita onneksi ollut ja niitä saa aina lisää. No worries. Hienon näköistä siellä oli, mutta tässä vaiheessa nälkä alkoi jo olla huutava kaikilla niin päätettiin lähteä kotia kohti ja syömään. Todella hieno päivä oli, yksi parhaista. Illalla juhlistettiin onnistunutta Bali-reissua menemällä drinksuille Surffer-baariin.





Seuraavana aamuna eli perjantaina oli lähtö lentokentälle. Hieman myöhästyi tuo meidän lähtö kun puolet porukasta löntysti hotellille vasta aamun sarastaessa. Lentokentälle pääsy ja lentokentällä säätäminen olikin aika mielenkiintoista. Lähtäöselvityksessä seistiin tovi jos toinenkin kun edessä oli muutama kymmenen kiinalaista turistia. Sitten juoduttiin maksamaan 150 000 rupiaa lentokenttäveroja maasta poistuttaessa. Tässä tulikin pieni show kun ei tahtonut millään löytyä rahoja. Mutta parin eri valuutan jälkeen kaikki saivat kuitenkin maksettua verot. Oltiin lähellä myöhästyä lentokoneesta, kun turvatarkastuksessa joudutiin virkailijoiden kynsiin. Check-in:ssä meille sanotiin että saadaan ottaa kaikki laukut lentokoneeseen eikä tarvitse laittaa mitään ruumaan. Turvatarkastuksessa ei oiken tykätty kun meillä oli kaikki kynsisakset, shampoot ja hiuslakat mukana. Suvi ja Sarah laittoivat aikas kovasti virkailijoille vastaan heidän tutkiessa ja poistaessa tuotteita tyttöjen meikkipusseista. Onneksi ei koettu kauhean suuria tappioita. Siitä sitten viimeisinä asiakkaina lentokoneeseen ja kohti Thaimaata.

Kaiken kaikkiaan matka oli aivan upea ja Bali todellakin kokemisen arvoinen paikka! Ollaan tosi ilosia että meillä oli mahollisuus päästä näkemään Balia ja löydettiin paikallisia kavereita, jotka näytti meille Balin todelliset aarteet, salaiset paratiisirannat, surffailut ja vesiskootterit sekä Bali lifestylen, joka osottautu ihanan rennoksi meininniksi, jonka kulmakivenä on elämästä nauttiminen. We love Bali! <3

torstai 19. toukokuuta 2011

Lomapäiviä

Nyt on saatu nauttia ensimmäisistä lomapäivistä täällä Kathussa. Sunnuntaina oltiin tietty kannustamassa Suomi Maailman mestariksi suomalaisessa Skiffer-ravintolassa, missä oli ihan kunnon kisatunnelma. Täällä peli alkoi vasta kahden aikoihin  aamulla eli aika myöhään juhlittiin. Ja voitte vain arvata mikä oli fiilis täällä toisella puolella palloa kun Suomi kruunattiin voittajaksi!!! Ihan huikeeta :D Aikaisimmat pääsivät kotiin kuuden aikaan aamulla mutta osa jatkoi juhlintaa Banglalle ja nukkumaan päästiin siinä 12 aikaan päivällä.



Nyt ollaan muutaman päivän aikana lainattu poikien skoottereita ja otettu kaikki ilo irti niistä. On ajeltu Katalle yöaikaan  ja myös päivällä shoppailemaan sekä kaikkiin muihin paikkoihin. Käytiin myös tänään katsastamassa The Big Buddha, johon ajettiin myös skoottereilla. Hienon näköinen oli. Osa porukasta on jo kotiutunut Suomeen, joten hieman haikeissa fiiliksissä ollaan kun pitäisi hyvästejä jättää. Mutta onneksi kuitenkin tietää, että Suomessa tullaan näkemään vielä! :)




                                          The Big Buddha



Tiistaina käytiin ostamassa lentoliput ja huomenna suunnataan Balin valkoisille hiekkarannoille!!! Ollaan siellä koko viikko eli huomenna lähdetään ja ensi viikon perjantaina tullaan takaisin. Lähdetään kahden meidän kaverin kanssa viidestään. Hotelleja tai muuta majoitusta ei olla hommattu eli kunnon reppureissaaja-meiningillä lähdetään matkaan. Hieman hintavat oli lentoliput verrattuna siihen mitä ne olisi voinu maksaa, koska varattiin lennot aika viime tinkaan ja sitä halvemmalla saa mitä kauempana lähtöpäivä on. Mutta mielummin nyt sinne Balille mennään kuin Suomesta lennettäisiin! Käytiin tänään ostamassa kunnon snorkkelit niin näkee sitten kaikki ihanat kalat ja korallit :) Suunataan ainakin Gilin saarille, sillä ne on kuulemma älyttömän kauniit. Kaikki, joille on kerrottu että lähdetään Balille, ovat sanoneet että meidän on pakko käydä noilla saarilla. Eli sinne siis suunnataan muutamaksi päiväksi :)

lauantai 14. toukokuuta 2011

School is out!



Jep jep, nyt se on sitten ohi. Vastahan me tänne Thaimaahan saavuttiin ja nyt se koulu jo loppui. Onneksi meidän ei sentään tarvitse ihan vielä palata Suomeen vaan saadaan nauttia vielä Thaimaasta ja muusta  Aasiasta kuukauden päivät. Välillä oli aika rankkoja päiviä koulussa ja sai töitä painaa oikein tosissaan, mutta kunnialla selvitettiin tiemme kaikista kursseista läpi. Paljon oli pistokokeita, esitelmiä, projekteja, kotitehtäviä ja lopulta mid ja final examit. Tällä viikolla meillä oli kolme final examia, jotka osuivat viikon viimeisille päiville; keskiviikolle, torstaille ja perjantaille. (Yksi koe meillä oli ollut edellisviikolla.) Viimeisen kokeen jälkeen oli sekä helpottunut että haikea fiilis. Oli ihanaa, että kolmen kuukauden pinnistelyjen jälkeen kesäloma vihdoinkin alkoi, mutta samalla huomasi jäävänsä kaipaamaan koulua ja siellä vietettyjä hetkiä. Perjantaina juhlistettiin koulun loppumista hyppäämällä kouluvaatteet päällä uima-altaaseen :D Mahtava lopetus koululle, tuntui niin hyvältä! Illalla lähdettiin sitten vaihtariporukalla Skiffer nimiseen ravintolaan  syömään ja viettämään yhteistä aikaa. Illan siirtyessä pikkutunneille, jatkettiin matkaa paikalliseen baariin ja sieltä Bangla Roadille.

Meillä on jo jonkinlaiset hahmotelmat mitä meinataan loppu reissu puuhailla. Ulkomaille olisi tarkoitus lähteä, kenties Balille. Lisäksi meinattiin kierrellä Thaimaata hieman Phuketin ulkopuoltakin. Saa nähdä mihin kaikkeen rahat riittää. 

sunnuntai 8. toukokuuta 2011

Hyvää Vappua!

Vaikka me täällä Thaikuissa ollaankin, niin muistettiin silti yksi  tärkeimmistä suomalaisista juhlapyhistä eli vappu (labor day) :) Sen vietto aloitettiin lähtemällä kohti satamaa, sillä siellä meitä odotti oma huvijahti. Oltiin vuokrattu se koko vaihtariporukan kesken koko päiväksi meidän omaan käyttöön. Reissu maksoi vain tuhat bathia eli noin 23 euroa, ei paha :) Mantereella oli hieman sateisen ja masentavan näköinen ilma, mutta onneksi merellä paistoin oikein kunnolla aurinko. Reissu sisälsi kaikki ruuat ja juomat, alkoholit piti ostaa itse. Jahdilla sai myös kalastaa ja saatiinkin kaksitoista tonnikalaa, jotka kokki sitten valmisti meille lounaaksi.  Lähdettiin aamulla seilaamaan kohti Raya yai-saarta, jossa päästiin snorklaamaan ja hyppimään jahdin katolta mereen. Oli ihan törkeen korkea, mutta uskallettiin silti. Vedessä syvyyttä oli noin 6-10 metriä, mutta sillti näki vaivatta pohjaan asti. Siellä sitten löhöili merimakkara ja meritähti :) Jossain vaiheessa porukka alkoi syöttämään kaloja, kun oltiin vedessä snorklaamassa ja huomattiin pian, että oltiin kokonaan kauniiden korallikalojen ympäröiminä. Kaloja oli aivan suunnton määrä ja kaikki niin kauniita!! Snorklaamisen jälkeen olikin hirmuinen nälkä, kun oli syöty vatsamme täyteen, niin lähdettiin seilaamaan vielä toiseen paikkaan, jossa sitten sai vielä snorklata jos halusi. Tietty vapun kunniaksi korkattiin skumppa ja toivotetiin hyvää vappua :D Koska aurinko porotti aivan siniseltä taivaalta, niin nyt sitten saatiin kunnolla väriä pintaan! Reissun päätyttyä aika moni oli kuitenkin hieman palanut ja seuraavina päivinä monelta olikin lähtenyt nahkaa muun muassa selästä :( Aivan mahtavaa olla omalla huvijahdilla ja todettiinkin muiden kanssa, että tälläistä mahdollisuutta ei tule muulloin kuin vain jos joku voittaa lotossa!!

Illalla sitten oli vuorossa thai boxingia ja vapaaottelua. Ei siis itse osallistuttu vaan ihan katsomaan mentiin ;) Pakko kerrankin käydä katsomassa, kun kerta thaimaassa ollaan. Ihan jännää oli katsoa ja jotkut jopa löivät vetoa voittajasta. Vapaaottelu oli ihan samanlaista kuin mitä jossain leffoissa näkee. Onneksi ei kuitenkaan liian rajua, joten tytötkin pystyi sitä katsomaan :) Tosin pojathan ei tätä päässyt katsomaan, koska ilmainen kalja oli paljon kiinnostavampaa ja ilmaisen bissen tarjoiluhan oli kohta loppumassa, niin sitä piti sitten hamstrata kaksin käsin pöytään. Aivan illalla sitten Rosa ja Sarah lähtivät muiden kanssa perinteisesti baariin viettämään vappua.

Tänä vuonna olikin hieman erilainen vappu, mutta sitäkin parempi ja mieleenpainuvampi! Aivan mahtavaa oli!! :D





lauantai 23. huhtikuuta 2011

Songkran festival!

Keskiviikkona alkoi thaimaalainen Uusi Vuosi eli Songkran. Thaimaassa vietetään nyt sitten vuotta 2554. Hyvää Uutta Vuotta siis kaikille! Uuden Vuoden juhlinta kestää kolme päivää, keskiviikosta perjantaihin. Kyseessä on siis maailman suurin vesisota ja me vaihtarit oltiin tietysti varauduttu tähän huolella! Kaikilla oli suuret vesipyssyt, joilla me sitten ammuttin toisiamme ja oikeestaan ketä tahansa. Keskiviikko aamuna me saatiin jo kunnon esimakua Songkrasta kun käytiin tyttöjen kanssa meidän lähikaupassa ostamassa vähän aamupalatarvikkeita. Saatiin monta sangollista kylmää vettä niskaamme ja monet pienet lapset lähti jahtaamaan meitä vesipyssyt kourassa. Märkinähän me sieltä kauppareissulta palattiin. Muutama tunti myöhemmin lähes kakki suomalaiset vaihtarit oli kokoontunu meidän uima-altaalle, jossa alkokin sitten kunnon sota ja juhlinta. Hauskaa oli! :) Koko päivä meni poolilla oleskellessa. Tilattiin pizzat kaikille ja juomaa tietysti haettiin meidän lähikaupasta tiuhaa tahtia. Illan tullessa kaikki lähti suuntaamaan Patongin Bangla Roadille. Kyseessä ei ollut mikään tavallinen baari-ilta. Hiuksiin, meikkiin eikä edes baarivaatteitteisiin kannattanut panostaa, sillä Patong oli koko Phuketin saaren vesisodan pääpaikka. Kaikki lähti siis jo valmiiksi märissä vaatteissa jatkamaan vesisotaa sinne. Kaikki tavarat piti pakata minigrip -pusseihin, koska muuten ne eivät olisi pysyneet millään kuivana tavallisessa laukussa. Emme uskaltaneet ottaa kameraa mukaan, joten lisäämme tähän Songkran festivaaleista YouTube -linkin!
http://www.youtube.com/watch?v=AGOBO60C6R0

sunnuntai 17. huhtikuuta 2011

Malesia 8-12.04.2011

Hieman on nyt jäänyt tämä blogin kirjoittaminen, kun on ollu koulussa niin kauhee kiire! Kaikkia esitelmiä, case studyita ja kokeita ollut, niin ei ole muuta kerennyt tekemään kuin niitä. Mutta onneks meillä alkoi viikon loma, niin pääetttiin tyttöjen kansa kanssa hyödyntää tämä vapaa-aika ja lähteä Malesiaan Kuala Lumpuriin. Myös nuo Malesian formulat sattuivat sopivasti samalla viikonlopulle niin, täytyyhän nekin mennä katsastamaan.

Eli siis torstai illalla varattiin lennot ja sitten jo perjantai iltapäivällä lähdettiinkin. Mukaan lähti myös noin kymmenen muuta suomalaista vaihtaria niin eipä tarvinnut ihan yksin olla vieraassakaan maassa. :) Perille saavuttiin vasta pe illalla, eikä oltu vielä varattu mitään hotellia koska oltiin päätetty etsiä se vasta paikanpäällä. Oltiin kuitenkin niin väsyneitä ja tiedettiin, että muutamat pojat olivat varanneet huoneet hostellista, niin aateltiin mennä samalla taksikyydillä ja kysäistä, jos siellä olisi vielä vapaata meillekkin. Noh hieman säädöksihän se meni, mutta juuri ja juuri me kaikki sinne mahduttiin. Otettiin kivi, paperi, sakset- kisa kuka meistä työistä joutuu menemään nukkumaan yksin vieraan tytön kanssa samaan huoneeseen. Rosahan sinne sitten joutui, mutta ihan mielellään kuitenkin meni. Oli aika järkytys kun käveltiin hostelliin sisälle. Ei oltu ennen oltu hostellissa, mutta hieman parempaa oltiin kuitenkin odotettu. Sisällä oli varmaan ikuisuuden vanha kokolattiamatto ja sata vuotta vanha sohvaryhmä. Huoneet oli niin pieniä ja ihanan neonväreillä maalattu! Ei siellä sitten kauempaa kuin yksi yö oltu ja lähdettiin seuraavana aamun etsimään hieman parempaa hotellia. Kun oltiin aikamme kierretty kaupungilla niin lopulta löydettiin hotelli, jota oltiin jo etukäteen netistä katseltu. Aika minimalistinen huone, mutta siisti ja halpa. Sijainti oli todellakin loistava, aivan metron ja Times Squarin vieressä. Times Square on siis aivan valtava ostoskeskus, isoin missä ollaan ikinä oltu!

Lauantai illalla mentiis vielä kunnon turistikaupunkiajelulle, jotta saatiin edes jonkinlainen kuva sitä, millainen Kuala Lumpur on.  Sunnuntaina suunnaattin sitten yhden aikaan Sepangin radalle missä nuo formulat siis ajettiin. Sarah ei ollut innokas lähtemään, joten hän jäi shoppailemaan. Noin satatuhatta muutakin katsojaan oli tulossa, joten hieman oli ruuhkaa kun sinne radalle ajettiin. Matka kesti noin tunnin taksilla, mutta ei maksanut paljoa. Oltiin ostettu liput C2 katsomosta eli siis sellainen nurmikkoinen rinne, jossa oli katos päällä. Hyvät näkymät radalla, oltiin kahden mutkan välissä olevan suoran kohdalla ja edessä oli vielä skriini mistä näki sitten varikon ja loput radasta. Tosi hyvät paikat oli! Hieman olivat paiklliset sitä mieltä, että varmasti keskeytetään kisat sateen vuoksi, sillä säätiedotuksessa oli luvattu sadetta. Näin oli kuulemma käynyt edellisenä vuonnakin. Mutta onneksi ei satanut ja kisat alkoivat siinä neljän aikaan ja kestivät kuuteen asti. Hyvä kisa oli, ehdottomasti kannatti mennä katsomaan!! Ei tule varmaan enää montaa mahdollisuutta päästä katsomaan paikan päälle formuloita ja kokemaan sitä tunnelmaa mikä siellä on. Kisojen loputtua kaikki tietty lähtivät samaa aikaa vyöryämään ulos, joten taksin saaminen ja takaisin hotellille pääseminen osoittautui hieman hitaammaksi prosessiksi. Eka tunti kesti löytää meidän oma taksi, joka oli meidän ajanut kisoihin ja luvannut myös sieltä hakea. Matka joka oli kestänyt kisoihin tunnin, kesti nyt kaksi tuntia! Aika leppoisasti matka kuitenkin meni, sillä kaikki olivat hieman väsyneitä niin oli hyvin aikaa leputtaa silmiä. Myöhään hotellille päästyä mentiin vielä kolmistaa syömään.







Koko maanantai ja tiistai päivä uhrattiin shoppailulle. Aamupalat ostettiin aina sellaisesta ihanasta leipomosta, mistä sai alle kahdella eurolla ostettua vastaleivottuja suolaisia ja makeita leivonnaisia. Hyvää oli :) Tämän jälkeen alkoikin kunnon shoppailu-urakka. Times Square on valtava ja ei päästy edes puoleen väliin ostoskeskusta näiden kahden päivän aikana.  Oltiin hyviä shoppailemaan ja ostettiin paljon vaatteita ja kenkiä. Rahaakin kului siis aika paljon :/ Hintataso on  korkeampi kuin Thaimaassa ja syöminen voisi vastata jopa suomen hintatasoa. Tiistaina jatkettiin shoppailua ja ostettiin vielä viime hetken ostokset. Lisäksi käytiin Malesian kahdessa tunnetuimissa turistinähtävyydessä: Petronas Twin Towers ja KL Tower.  Kaksoistornit ovat maailman toiseksi korkein rakennus heti Taiwanin Taipei 101 pilvenpiirtäjän jälkeen.  Kaksoistorneihin ei päästy ylös asti, koska lippuja on vain rajattu määrä ja kaikki liput oli myyty jo kahdeksalta aamulla loppuun. Päätettiinkin sen takia sitten  mennä KL Toweriin, jonka 421 metristä on mahtavat näkymät Kuala Lumpurin kaupunkiin. Hienot oli maisemat :))


                                                    Shopping :)
    
                                          Petronas Twin Towers


                                                    KL Tower






Illan tullessa lähdettiin sitten  kohti lentokenttää. Lentokentällä meille tuli taas tapamme mukaan kiire. Suvi ja Sarah jäivät haistelemaan hajuvesia muiden siirtyessä lähtöporttia kohden. Siinä sivussa kun kerkesi kelloa katsastamaan niin tuli pieni hoppu kiirehtiä lennolle. Lentokenttä on sen verran iso, että joutuu käyttämään lentokenttämetroa liikkuessa paikasta toiseen. Sarah ja Suvi juoksi isot reput selässä koko matkan portille ja olivatkin viimeiset matkustajat koneessa. Lentokoneen ovi sulkeutui heti, kun he olivat päässeet sisään koneeseen. Onneksi kaikki kerkesivät lennolle ja päästiin lähtemään kohti Thaimaata. Kaikin puolin onnistunut reissu ja kannatti ehdottomasti lähteä!

maanantai 21. maaliskuuta 2011

Arkista elämää

Taas on niin nopeesti viikko mennyt ettei ole edes huomannut. Viime viikolla meillä alkoi kaksi uutta kurssia: Principles of marketing ja Human Resource Management. Molemmissa kursseissa on sekä meitä suomalaisia vaihtareita että paikallisia thaiopiskelijoita. Molempien kurssien opettajat eivät puhu ihan niin sujuvaa englantia kuin kahden muun kurssin opettajat. Välillä kyllä menee juttuja ohi kun ei jaksa kuunnella thai-aksentilla väännettyä englantia. Ja nämä thaiopiskelijat tuovat ihan oman lisänsä tunteihin. On kyllä hieman haastavaa kommunikoida heidän kanssaan, sillä suurin osa heistä on lukenut englantia vasta neljä vuotta, jonka takia heillä ei ole yhtä kehittynyt sanavarastoa kuin meillä suomalaisilla. Mutta on kyllä mukava olla samoilla tunneilla paikallisten opiskelijoiden kanssa :) eikä aina vain vaihtareiden kanssa. Muutamat ryhmätyötkin on jo saatu aikaan thaikkujen kanssa. Aika paljon on kaikkia eri töitä ja cassejä mitä pitää tehdä, niin monet illat on  mennyt myöhäseen asti niitä tehdessä. Kaikissa aineissa meillä on siis 700 sivuiset kirjat, joita pitäisi sitten vapaa-ajalla lueskella. On jäänyt joissakin aineissa vähän vähemmälle tuo lukeminen, kun on niin paljon jo kaikkea muuta koulujuttua ja tuntuu ettei vuorokauden tunnit todellakaan riitä kaikkeen. Mutta on siis tähän asti hyvin pärjätty.
Piristystä arkeen tuo aina niin ihana Thai Food preparation :D Thaikokkauksessa tehtiin taas niin hyvää ruokaa!! Paistettuja vihanneksia ja possua sekä red curry with chicken and coconut milk :D Nami nami! Kätevää kun ei tarvitse mennä sitten ruokalaan tai kanttiinii syömään, vaan saa syödä hyvät, täyttävät ja omatekemät sapuskat.

                                         Innokkaita kokkikokelaita :)









                                          Tässä lopputulos:



Viikonloppu tuli ja meni sitten taas nopeasti. Viikonlopuista haluaakin ottaa sitten kaiken ilon ja hyödyn irti. Päivät kuluvat aurinkoa palvoessa ja altaassa uiskennellessa. Illalla perjantaina oli vuorossa allasbileet vol 2, kun viimeksi ei onnistuttu pääsemään uimaan altaaseen asti. Seuraamme liittyi myös useampi thaikkuopiskelija. Siitä sitten taas Bangla Roadille, Seduction baariin. Oli muuten aika hyvä baari, tuli koko ajan hyvää musaa ja tilat olivat siistit. Baarista lähdettiin sitten jatkoille poikien villalle, kotiin päästiin sitten vasta illan hämärtyessä seuraavana päivänä. Aamupalaksi nautittiin mäkkisafkaa...kotiinkuljetuksella ;) Bic Mac parantaa olotilaa huomattavasti. Ainoa miinuspuoli on, ettei jäätelöä voi kotiinkuljettaa :/ Launtaina sitten uudestaan juhlimaan, mutta tällä kertaa emme jaksaneet lähteä lopun porukan kanssa baariin vaan menimme kotiin nukkumaan. Sunnuntai sitten menikin kaikkien koulujuttujen valmistelemisessa maanantaita varten.


                                         Altaalla oleilua :)


maanantai 14. maaliskuuta 2011

Pool Party & Scuba Diving

Olipas taas toiminnallinen ja mahtava viikonloppu! Perjantaina oli tiedossa pool partyt meidän luokkalaisten poikien omalla villalla. Pihalla on uima-allas, joten pakkohan on allasbileet pitää ;) Kivat bileet oli mutta altaaseen ei itse asiassa kuitenkaan päästy uimaan. Tarkoitus oli mennä ensin poikien luo alottelemaan, sitten baariin Bangla Roadille ja sitten lopuksi altaaseen. Altaaseen vasta viimeiseksi, jottei tyttöjen meikit ja hiukset vaan menisi pilalle ennen baaria. Hyvin ajateltu pojat ;) Jatkot jäi kuitenkin juhlimatta sillä baarissa meni niin pitkään, että päätettiin lähteä suoraan kämpille nukkumaan. Bangla Rd. suunnattiin tuktukilla, johon yleensä menee 4-6 henkilöä, mutta me saimme mahtumaan sinne 11 henkilöä. Kyllä mahtuu kun suunnittelee!



Launtaina oli pientä väsymystä ja toimettomuutta ilmassa, eikä saatu mitään kummosta aikaan. Illalla käytiin hakemassa eilisestä jääneitä kamoja poikien luota ja jäätiinkin katsomaan sinne leffaa.

Sunnuntaina oli vuorossa aikainen herätys! Ei olisi millään viittinyt vapaapäivänä herätä seitsemältä aamulla. Mutta pakkohan se oli kun tiedossa oli hieno päivä! Lähdettiin puoli yhdeksän pintaan yliopistolta ajamaan kohti satamaa, jossa lähdettiin Raya Diversin järjestämälle snorklaus- ja sukellusretkelle. Raya Divers on suomalainen sukellusyhtiö, jonka olette voineet bongata Paratiisi-ohjelmasta. Rosa ja Suvi päättivät osallistua sukeltamiseen ja Sarah puolestaan halusi snorklata. Laivamatkan aikana kaikki sukellukseen osallistuvat kokoontuivat alakannelle, kuuntelemaan ohjeita ja turvallisuusasioita liittyen sukeltamiseen. Opittiin muun muassa neljä eri käsimerkkiä, joiden avulla kommunikoidaan veden alla. Käytiin myös läpi kaikki sukeltamiseen tarvittavien laitteiden nimet ja se miten ne toimivat. Kun saavuimme Raya Yain saarelle niin laitettiin heti kaikki sukelluskamppeet päälle. Saatiin sukelluspuku, painovyöt, räpylät, maskit ja "sukelluslaitteisto". Kaikki nämä painoivat yhteensä noin 14 kiloa. Kävely oli siis raskasta, mutta onneksi ne eivät paina vedessä mitään. Veteen mentiin vyötäröön asti, puettiin maskit päälle ja alettiin hengittää regulaattorin kautta. Sitten mentiin istumaan veden alle, ja odoteltiin että kaikki tottuivat hengittämiseen, laitteisiin ja kupliin. Siitä sitten lähdettiin ryhmänä sukeltamaan syvemmälle veteen. Ensin hengittäminen tuntuu raskaalta ja vaikealta, mutta siihen tottuu kun muistaa hengitää rauhallisesti sissän ja ulos. Tärkeää on ettei lopeta hengittämistä ja innostu liikaa, jolloin hapensaanti muuttuu epätasaiseksi. Sukellettiin kaksi kertaa 40 minuuttia. Käytiin 11 metrin syvyydessä katsomassa koralleja ja kaloja. Oli muuten aika vaikuttava näky!! Varmaan yksi kauneimmista näyistä mitä on elämän aikana tullut nähtyä, oli kun katsoi pohjasta veden pintaa joka kimmelsi auringosta ja liikkui aaltojen mukana.





Samaan aikaan Sarah snorkkeloi rannan tuntumassa ja näki paljon koralleja ja kaloja. Tuli aika makeet rusketusrajat selkään kun siinä pinnalla kellui :) Kovaa vauhtia Sarah saavuttaa Suvin ja Rosan rusketusta ;) Lounaan jälkeen kun osa meni vielä sukeltamaan niin muut lähtivät saarikierrokselle. Saarella on monia unelmarantoja, jollaisia näkee vain elokuvissa. Ihan valkoista korallihiekkaa ja aivan turkoosia vettä, täydellinen yhdistelmä. Suurin osa Raya Yain saaresta on aivan koskematonta viidakkoa, joten luonto on todella kaunista siellä.




Taisi olla koko tähän astisen Thaimaa-reissun paras päivä <3

perjantai 11. maaliskuuta 2011

Koulua koulua


Nyt onkin sitten takana ensimmäinen kunnon kouluviikko. Tällä viikolla meillä alkoi kaksi kurssia, Internatioal Business ja Thai food preparation. Ensi viikolla alkavat sitten toiset kaksi. IB:ssä meillä on amerikkalainen naisopettaja, joka on asunut Thaimaassa yli kymmenen vuotta. Hän on todella hyvä! Hän puhuu hyvää ja ymmärrettävää englantia (onhan hän amerikasta) ja tunnit ovat olleet todella mielenkiintoisia ainakin tähän mennessä. Tunneilla käytetään paljon esimerkkejä kuvaamaan tunneilla käsiteltäviä asioita. Opettaja on todella kiinnostunut Suomesta ja vertaileekin sitä ja Thaimaata usein liittyen talouteen ja ympäristöön. Meillä on toosi paksu kirja, jossa on päälle 700 sivua :/ Mutta onneksi joka tunnilla käydään yksi kappale läpi ja niistä on siis PP-diat, että voi sitten niitä lueskella.


Thaikokkauksessa meillä on opettajina kaksi thainaista, mutta he puhuvat ihan ymmärrettävää englantia. Kaikki sanat eivät tosin taivu thaimaalasiten suussa ihan niinkuin me olemma tottuneet niitä kuulemaan, mutta kyllä kaiken ymmärtää. Joka tunnilla kokataan kahta eri ruokaa, tulista ja ei-tulista.  Tunneilla pitää käyttää kokinasua eli takkia ja sellaista kokkihattua :D Älyttömän tyylikäs. Saatiin myös omaksi thaikokkikirja, joka sisältää suurimman osan tunneilla tehdyistä ruuista. Tunnit sisältävät aina jonkin verran teoriaa ja ruuat valmistetaan noin neljän hengen ryhmissä. Torstaina tehtiin "luokkaretki" läheiselle ruokatorille. Sieltä ostettiin sitten osa seuraavan tunnin ruoka-aineista. Suvi ei valitettavastti päässyt osallistumaan retkelle, koska oli kuumeessa. Siellä sitten haisteltiin, hieman maisteltiin ja ihmeteltiin kaikkia thaikeittiön aineksia. Ruokatorin jälkeen menimme paikalliseen ravintolaan syömään lounasta. Ideana oli syödä paikallisia thaikeittiön makuja ja sticky riceä. Oli niin hyvää!










Iltapäivällä Rosa ja Sarah huomasivat, että koulupuku päällä ei tarvitse maksaa bussilippua ja eräässä ravintolassa sai ruuan puoleen hintaan kun oli opiskelija. Kukaan ei kysellyt mitään vaan automaattisesti koulupuku päällä sai etuuksia :)

Tänään illalla on vielä tiedossa opiskelijoiden keskeiset allasbileet :D Sinne siis suuntaamme!

Tuleville vaihtareille suosittelemme EHDOTTOMASTI valitsemaan International Business ja Thai Food Preparation kurrsit!!




maanantai 7. maaliskuuta 2011

Phi Phi 4-6.3.2011

Orientaatioviikko huipentui tähän viikonloppuun kun melkein koko vaihtariporukka suuntasi Phi Phi-saarelle. Perjantai iltapäivällä lähdettiin matkaan veneellä, jossa porukka kerkesikin päästä jo juhlatunnelmiin... suomalaisittain :) Aurinkoisella kannella saatiinkin jo mukavat rusketusrajat selkään topeista. Kun saavuimme saarelle niin aurinko alkoikin jo laskea, mutta mentiin silti porukalla vielä rantsuun. Illalla sitten saatiin kunnon bilefiilis päälle kun tiedossa oli saaren suurimmat beach partyt :D Oli muuten mielettömät bileet! Ensin oli tulishow, sitten ostettiin viinaämpäreitä, joita sai kaksi yhden hinnalla. Ei ollu muuten mitään vesilitkua, joissa puolet on jäätä, vaan ihan kunnon kamaa. Viinaa laitettiin ihan reilusti ja blandis oli niin kuin sivumakuna siinä. Jos tätä ennen ei ollu bilefiilis niin näiden jälkeen ainakin oli. Oli ihanaa tanssia rannalla ihan veden ääressä. DJ soitti just hyvää musiikkia ja ranta olikin täynnä juhlijoita.

Tässä pieni fiilistelyvideo beach partyistä :) (video on valitettavasti sivuttain, koska meidän tekniset taidot ei riittäny sen kääntämiseen. Thaimaan yöt on niin pimeitä, että ei videotakaan saatu kauhean hyvin, mutta tunnelma toivottavasti välittyy.)



Seuraavana aamuna kaikki ei ehkä ollu parhaimmillaan, mutta kaikki pääsi silti lähtemään koko päivän kestävälle veneretkelle. Mentiin ensin pitkähäntäveneillä snorklaamaan. Varusteet ei ollu ihan parhaimmasta päästä, mutta kyllä niillä pärjäsi. Nähtiin ihania nemo-kaloja ja koralleja. Olisi voinut snorkalata vaikka kuinka kauan, koska se oli niin älyttömän mahtavaa! Pakko kyllä ostaa kunnon vehkeet ja lähteä uudestaan tekemään tuttavuutta kalojen kanssa :)





Tämän jälkeen mentiin Bamboo-saarelle ottamaan vähän lisää aurinkoa. Saari on kokonaan luonnonsuojelualuetta, eli ihan koskematon paratiisisaari. Kauaa ei keretty ihailla saarta, sillä vuorossa oli vielä kalliohyppelyä. Itse ei uskallettu kyllä tätä kokeilla vaan päätettiin snorklata siinä vieressä.  Kaiken kaikkiaan tosi mahtava reissu, kun päästiin itse kokemaan paratiisimaisemat ja kirkkaat sukellusvedet, joista Thaimaa on kuuluisa ja joita näkee vain postikorteissa.








Kun päästiin takaisin hotellille, niin joka viides oli saanut auringonpistoksen :(  Tämä vähensi hieman juhlijoiden määrää, mutta ne jotka siihen kykenivät jaksoivat juhlia aamu seiskaan asti. Viikonlopun aikana todettin, että tekevälle sattuu! Ainakin Suvi oli erittäin tapaturma-altis tapaus :D Saldo: kolme haavoittunutta varvasta, yksi merisiilen piikki jalkaan, kaksi tupakan polttojälkeä kädessä, mustelma sääressä ja kipeä polvi, mahakipu + antibiootit ja lukuisia hyttysenpistoja. Siis nämä kaikki Suvilla! Mutta mitäs pienistä, meno oli ainakin kova ;) Loistava reissu oli!! :D